Lapin muotoiluohjelma 2011 - 2015
Lapin muotoiluohjelma 2011 - 2015 perustuu Lapin liiton vuonna 2008 tekemään Lapin luovan toimialan strategiaan. Lapin muotoiluohjelman valmistelusta on vastannut Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta. Valmistelu on tehty Lapin lääninhallituksen myöntämän Euroopan Unionin rakennerahasto-ohjelmaan kuuluvan Pohjois-Suomen EAKR/OKM -hankerahoituksen turvin ajalla 1.8.2009 – 30.6.2011.
Valmistelussa on käytetty useita menetelmiä, kuten sidosryhmätapaamisia,
haastatteluja, asiantuntijatapaamisia, ohjausryhmätyötä ja keskusteluja. Lisäksi on pidetty erilaisia työpajoja, joista mainittakoon ketterä työpajamuoto, joka menee sinne, missä ihmiset muutenkin jo ovat koolla. Valmistelu on vahvistanut käsitystä siitä, että Lappiin tarvitaan oma muotoiluohjelma tuomaan Lappiin lisää muotoilua ja saamaan Lapin muotoilua ja muotoilutoimijoita paremmin näkyviin.
Muotoilu Lapin muotoiluohjelmassa
Viime aikoina muotoilu on muuttunut voimakkaasti. Muotoilun muutos on
konkretisoitunut muotoilun toimintakentän laajenemiseksi perinteisen teollisen muotoilun ulkopuolelle esimerkiksi palvelujen ja strategioiden muotoiluun.
Lapin yliopisto on nimennyt kuluvana vuonna palvelumuotoilun yhdeksi koko
yliopiston profiilin strategiseksi kärjeksi, jonka tutkimus ja taiteellinen toiminta ovat kehittyvässä vaiheessa. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan strategia 2020 määrittelee muotoilun tarkoittavan median, visuaalisen viestinnän, tekstiili- ja vaatetusalan sekä teollisen muotoilun suunnittelua. Tilan ja palveluiden muotoilu jasuunnittelu läpäisevät kaikkia taideteollisia aloja.
Muotoiluajattelu on tullut mukaan muotoilukeskusteluun ja alkanut kiinnostaa
muotoilutoimijoita laajemmin. Lapin yliopistossa muotoiluajattelu ymmärretään laajasti eri toimijoiden välisen vuorovaikutuksen kautta.
Lapin muotoiluohjelmaan muotoilu sisältyy laajana ja monipuolisena käsitteenä ja tavoitteena on olla mukana vaikuttamassa muotoilun koko kirjon uudistumisessa.